
TERVETULOA KOTISIVULLEMME
Maanantaisin klo 9.45 - 10.00 Sanataidetta Ounasrinteen koulun 9 luokkalaiset / ikäihmiset projekti jatkuu ensi kevääseen saakka pois lukien syysloma, joululoma ja hiihtoloma. klo 10.00 - 13.00 välisenä aikana kokoontuu Digikerho ja Jumppa (noin 45 min) Urheiluopistolta vetäjät tai omat vetäjät Isomussalissa, seuraa ilmoittelua aikataulut vaihtelevat kevätkaudella. Kerran kuukaudessa johtokunta kokoontuu kyseisenä aikana.
Tiistaisin klo 10-12 Senioritanssi. Paikkana Isomussali
Käsityöryhmä kokoontuu kevätkaudella parillisten viikkojen keskiviikkona klo 10-13 Tervassalissa ja parittomina viikkoina klo 10-13 Isomussalissa. Seuraa ilmoittelua. Ahkeria kädentaitajia kokoontuu iloisella mielellä yhteen, juttu luistaa ja sukka- ja lapaspuikot heiluvat tiuhaan tahtiin, valmiita kauniita töitä valmistuu pika vauhtia, uusia mallia luodaan. Ompelukoneet hyrräävät, syntyy erilaisia tilkkutöitä. Jokainen voi tehdä omien taitojensa ja mieltymyksiensä mukaan. Harrastuksen pariin toivomme miehiäkin mukaan, heilläkin on taito hyppysissä. Tulee mieleen vanha kansansanonta ” käsi kaunihin tekevi sitä silmä katselevi mieli kauan muistelevi”.
Laulajat on perinteinen pitkään toiminut sekä kooltaan suurin ryhmä. Tämä ryhmä hoitaa myös torstaikerhossa yhteislaulun ja vähän muutakin musisointia. Laulajat torstaisin klo 12.10 - 13.30 Aholan Heikin säestyksellä ja Kaisun johdolla.
Torstaisin klo 10.00 -12.00 on meidän varsinainen kerhopäivä. Kerhoissa on keskustelua, yhteislaulua, kahvit, arpajaiset, pientä ohjelmaa, tuolijumppaa silloin tällöin noin 15 min verran, vierailijoita kertomassa eri alojen palveluista esim. terveyteen liittyvistä asioita yms.
Kerhoon voi tulla tutustumaan, avoimet ovet periaatteella.
Potkurin yhteislaulutilaisuudet jatkuvat edelleen kuukauden viimeinen torstai klo 14.00 - 16.00 Isomussalissa
Laulattajina toimivat Timo Löfgren, Antero Pallari, Jorma Ruonamaa ja Heikki Ahola. Väliajalla yhdistyksemme keittiö porukka myy pullakahvia 3€.
KUN TEEMME YHDISTYKSEN NIMISSÄ RETKEJÄ NIIN YHDISTYS ANTAA JÄSENETUNA MATKOISTA
5-10€ ALENNUKSEN. TÄMÄ EDELLYTTÄÄ, ETTÄ JÄSENMAKSU ON MAKSETTUNA.
YHDISTYKSEMME KÄYTTÄÄ SAAGA TRAVEL OY.N PALVELUITA.
Tervetuloa
YHDISTYKSELLÄ ON MYYNNISSÄ SURUADRESSEJA HINTAAN 10€
SEKÄ ONNITTELUKORTTEJA HINTAAN 3€